loader image

5 PARASTA ALUETTA INTIIMEILLE HÄILLE ITALIASSA

Kyllä se vain niin on, että intiimit häät kaksin ovat tulleet jäädäkseen, eikä puhuta enää mistään satunnaisesta trendistä. Onhan vihkimisessä melkein käsinkosketeltava ja ihanan seesteinen tunnelma. Edellisessä postauksessani kerroin mitä kannattaa ottaa huomioon intiimiä hääpäivää suunniteltaessa. Tässä kerron omasta mielestäni viidestä todella kiinnostavasta alueesta Italiassa. Nämä kaikki tarjoavat taatusti ikimuistoiset puitteet hääpäivälle kahden kesken.

MITÄ ALUEELTA TOIVOTAAN?

Ratkaisevana tekijänä paikan valinnalle on maisemat. Tämä toki pätee myös suuremmissa häätapahtumissa. Morsiusparin eteen avautuvat maisemat ovat avainasemassa. Monet eivät halua liiallisia koristuksia, jotta paikan autenttisuus pysyy pääroolissa. Vihkitilaisuuden jälkeiset kuvauspaikat ovat myös tärkeä elementti intiimeissä häissä. Kaikki kuvathan otetaan vain morsiusparista, joten kuvien taustojen pitäisi olla mieleenpainuvia, arvokkaita, romanttisia ja samaan aikaan myös vaihtelevia ja vivahtekkaita. Alue- ja paikkavalinnassa kannattaa ottaa huomioon myös mitä haluaa hääpäivältä. Haluaako, että kaikki tapahtuu saman katon alla, vai elävöittää päivää valitsemalla yöpymiseen, vihkimiseen ja illalliseen eri paikat? Paikan valintaan vaikuttaa myös se, että mitä haluaa tehdä muina päivinä ja mitä haluaa alueen tarjoavan; pelkkää rentoutumista uima-altaalla, maaseudun rauhaa vaiko kokemuksia ja kulttuurikaupungin nähtävyyksiä?

Venetsia

La Serenissima Venezia on ainutlaatuinen. Paikka, joka kaikkien pitää kokea ainakin kerran elämässään. Näinhän monet tekevätkin, koska Venetsia on aina täynnä turisteja. Mutta riittää kun menet hieman ulos turistien valtaamasta keskustasta, niin löydät autenttista Venetsiaa.

” Kaupungin rakentaminen sinne, missä kaupungin rakentaminen on mahdotonta, on sinänsä hulluutta, mutta sen rakentaminen yhdeksi tyylikkäimmistä ja upeimmista kaupungeista on neron hulluutta.”

Alexander Herzen

Itse Venetsia tarjoaa upeita saleja sekä siviili- että symboliseen vihkimiseen. Tasokkailla hotelleilla on omia terassialueita symboliseen vihkimiseen ja jopa sviittien terasseja on käytettävissä. Vihkimisen jälkeen pakollisena ohjelmanumerona on veneajelu pitkin romanttisia kanaaleja. Mielestäni Venetsialainen taksivene on parempi vaihtoehto kuin gondooli. Vene mahdollistaa nopeamman liikkumisen kuvauskohteiden välillä ja siten myös enemmän erilaisia kuvakulmia, joita Venetsia tarjoaa todella paljon.

Romanttisia illallispaikkoja löytyy lukematon määrä tasokkaista ravintoloista pienempiin kanaalien varrella sijaitseviin trattorioihin. Venetsian keskustan saarta ympäröi muitakin mielenkiintoisia saaria, joista tunnetuimpina Murano ja Burano. Näiltäkin ”ulkosaarilta” saarilta löytyy muutama todella mielenkiintoinen paikka vihkimiseen sekä ruokailuun. Nämä paikat poikkeavat täysin Venetsian keskustan tarjonnasta.

Venetsian anti muille päiville tuskin tarvitsee erillistä mainintaa. Tarjonta on niin huikea, että muutama päiväkään ei välttämättä riitä Venetsialle ja sen saaristolle. Rentoutumiseen Venetsia tarjoaa hotelleja uima-altain tai Venetsian Lidon hiekkarannat.

  • PARAS AIKA: kevät ja syksy, mutta myös talvi.
  • MITEN SAAPUA: Venetsiassa on lentokenttä sekä rautatieasema aivan keskustan tuntumassa.
  • MITEN LIIKKUA: lautoilla, venetaksilla tai kävellen
  • VIHKIMUOTO: siviili, symbolinen, protestanttinen avioliiton siunaus, katolinen vihkiminen
  • HYVÄ TIETÄÄ: vältä Venetsiaa suurten tapahtumien aikana (hinnat), tulvavaarat varsinkin talvella, Venetsiassa kävellään, siltoja ylös ja alas! Varustaudu hyvillä kengillä

Como-järvi

Kaikki Pohjois-Italian järvet ovat kauniita ja hyviä vaihtoehtoja hääjuhliin, mutta Como-järvi vetää kyllä pisimmän tikun häätilaisuuksia ajatellen. Varsinkin jos etsii tasokkaampaa paikkaa vihkimiseen ja yöpymiseen, on Comon tarjonta aivan ehdoton. Järven haarat ovat suhteellisen kapeat ja rantoja reunustavat korkeat ja vehreät vuoret, jotka takaavat huikeat maisemat.

” Paratiisin tarkkaa sijaintia maan päällä ei ole koskaan määritetty, mutta se voi hyvinkin olla täällä.”

Herb Caen

Tunnetuimman järven osa, eli Como-kaupungista alkava järven haaran tarjonta on monipuolisin ja runsain. Se tarjoaa paljon erilaisia vaihtoehtoja yöpymiseen, vihkipaikaksi sekä illallispaikaksi.  Paikkojen väliä on helppo liikkua veneellä, ja juuri veneajelu on järvellä olennainen osa unohtumatonta hääpäivää.

Como-järven kauneimmissa vihkipaikoissa on mahdollista mennä naimisiin virallisesti sekä symbolisesti. Hinnat Comolla ovat korkeat, ja saattavat nousta jopa useisiin tuhansiin euroihin. Jos budjetti kuitenkin antaa myöten, kannattaa harkita näitä ”kerran elämässä”-paikkoja, kuten esimerkiksi Villa del Balbianello. Monella hotellilla on tarjottavana romanttisia pieniä terassialueita illalliseen kahden kesken. Ja kaikki tämä unohtumattomilla järvimaisemilla. Järveltä löytyy myös paikkoja vuorten rinteiltä sekä symboliseen vihkimiseen että illalliseen. Jopa tuhannen metrin korkeudelta!

Tekeminen ja näkeminen ei lopu Como-järvellä. Se on täydellinen paikka rentouttavaan lomailuun uima-altaalla ja järvenrantakaupunkien ja kylien kiertämiseen lautalla. Comolla on myös yksityisiä opastettuja kierroksia kuuluisiin botaanisiin puutarhoihin sekä huikeat mahdollisuudet trekkingiin.

  • PARAS AIKA: kevät kun kukkaloisto on parhaimmillaan, myös kesä ja syksy. Lokakuun puolesta välistä maaliskuun loppuun monet paikat ovat kiinni ja lauttavuoroja niukalti.
  • MITEN SAAPUA: Malpensan ja Linaten lentokentät, Milanosta junalla rantakaupunkeihin Varennaan tai Comoon.
  • MITEN LIIKKUA: lautoilla, venetaksilla, vuokra-autolla (ei sesonkiaikana ja viikonloppuisin)
  • VIHKIMUOTO: siviili, symbolinen, protestanttinen avioliiton siunaus
  • HYVÄ TIETÄÄ: kallein Italian järvistä, sateisin alue Italiassa (myös ukkoskuurot yleisiä kesällä)

Portofino ja Tigullion lahti

Portofino on yksi Italian kuuluisimpia jetset-paikkoja, eikä aiheetta, se on todella ihastuttava! Siksi otin sen mukaan tähän listaan. Tie, joka johtaa Tigullion lahden alusta Portofinoon on mielestäni eräs Italian kauneimmista. Siellä yhdistyvät kaikki silmää miellyttävät elementit; sinivihreä meri, rikas välimerellinen ja hyvin hoidettu kasvillisuus, tyypilliset ligurialaiset pastellinväriset rakennukset ja kapea kiemurteleva tie pitkin rantaa.

“Löysin rakkauteni Portofinosta, koska uskon edelleen unelmiin, se oli outo kohtalon leikki, Portofinossa hän otti sydämeni.”

Love in Portofino – Fred Buscaglione, Matteo Chiosso

Tigullio-lahden tarjonta vihkimiseen ei ole niin runsas kuin monien muiden, mutta sieltä löytyy muutama todella ihastuttava paikka sekä siviilivihkimiseen että symboliseen. Portofinon kuuluisan, entisen kalastajakylän poukaman pienet rantaravintolat sopivat loistavasti romanttiseen illalliseen. Alueelta löytyy muualtakin rantaravintoloita sekä hotellien tasokkaita ravintoloita merinäköalalla. Päivään voi sisällyttää myös veneajelun, jos vain merenkäynti sen sallii.

Tigullion lahti, jonka pohjukassa Portofino sijaitsee, tarjoaa rentoa lomailua tyylikkäässä mutta intiimissä ilmapiirissä. Sieltä voi käydä päivän matkalla kuuluisalla Cinque Terren alueella. Alue tarjoaa myös kauniita vaellusretkiä meren ympäröivässä vuoristossa.

  • PARAS AIKA: toukokuu – syyskuu
  • MITEN SAAPUA: Genovan ja Pisan lentokentät ovat lähimmät. Sieltä pääsee junalla Rapalloon tai Santa Margherita Ligureen
  • MITEN LIIKKUA: lautoilla, vuokra-autolla (ei sesonkiaikana ja viikonloppuisin)
  • VIHKIMUOTO: siviili, symbolinen, katolinen vihkiminen
  • HYVÄ TIETÄÄ: maasto on vuoristoista ja osaan paikoista pääsee vain kävelemällä, ylämäkeen ja takaisin.

Firenze ja Toscanan maaseutu

Toscanaa ei voi sivuuttaa, kun puhutaan parhaimmista vihkipaikoista. Toscanan voisi hyvin jakaa pienempiin osa-alueisiin, mutta käsittelen sen tässä yhtenäisenä.

” On hämmästyttävää miten toscanalaiset ovat rakentaneet maaseutumaisemansa ikään kuin heillä ei olisi muuta huolta kuin kauneus “

Albert Camus

Firenzen kunta tarjoaa monia Palazzo Vecchion historiallisia saleja siviilivihkimiseen sekä myös joitain ulkopuutarhoja. Näiden hinnat nousevat tuhansiin euroihin, joten monet valitsevat vihkipaikan kaupungin ulkopuolelta. Nämä vihkipaikat ovat usein ulkona oliivipuiden katveessa tai muutoin idyllisessä toscanalaisessa maisemassa. Symboliseen vihkimiseen löytyy Firenzen keskustasta monta erilaista paikkaa kattoterasseista freskomaalattuihin saleihin. Valokuvaus vihkimisen jälkeen hoituu kävellen kaupungin hyvin tuntevan valokuvaajan johdolla.

Toscanan maaseutu on vaihtelevaa ja jokainen alue tarjoaa upeat maisemat ja hienoja vaihtoehtoja intiimille hääpäivälle. Jos näistä pitää vielä valita parhaimmat, niin mielestäni Firenzen lähistö Chiantiin päin on luonnoltaan todella kaunis. Sieltä löytyy kumpuileva maasto viini-ja oliivipuutarhoineen sekä kauniit kellertävät villat siellä täällä kukkuloiden päällä.

Toinen, ehkä kaikkein kuvatuin alue, on Val d’Orcian alue Etelä-Toscanassa. Sen laajat peltomaisemat ovat vertaansa vailla sekä keväällä vihreinä että syksymmällä kun väri vaihtuu ruskeaksi.

Kummallakin alueella on kauniita historiallisia saleja ja muita rakennuksia siviilivihkimiseen, mutta myös ulkoilmapaikkoja. Symbolinen vihkiminen ja protestanttinen avioliiton siunaus voidaan järjestää mitä kauneimmissa paikoissa luonnon keskellä. Toscanan maaseutu tarvitsee hieman enemmän omatoimisuutta liikkumiseen. Muutama päivä alueen kiertelyä vuokra-autolla ”slow life” – tyyliin jättää elämän kestävät muistot häämatkasta.

Illallispaikkoja löytyy jokaiseen makuun ja kukkaroon. Toscanasta löytyy myös loistavia yksityisiä kokkeja, jotka tulevat vuokrataloon tai – huoneistoon loihtimaan kulinaristisia nautintoja vain teille kahdelle.

  • PARAS AIKA: huhtikuu – lokakuu, Firenze myös talvella
  • MITEN SAAPUA: Firenzen ja Pisan lentokentät. Rooman tai Bolognan lentokentältä luotijunalla.
  • MITEN LIIKKUA: Firenzessä jalkaisin ja yleisillä kulkuneuvoilla. Maaseudulla vuokra-auto
  • VIHKIMUOTO: siviili, symbolinen, protestanttinen avioliiton siunaus, katolinen vihkiminen
  • HYVÄ TIETÄÄ: tiet maaseudulla ovat hitaita ja alue laaja

Sorrento ja Amalfin rannikko

Amalfin rannikko on yksinkertaisesti upea. Sen jyrkät vuoren rinteet, sininen meri, välimerelle tyypilliset rantakaupungit ja alueen erinomainen hoito tekevät paikasta täydellisen merelliseen hääpäivään. Kaiken lisäksi majoituspaikat ovat tasokkaat ja palvelu ammattitaitoista. Sesonkiaikana alue on täynnä turisteja ja ilmapiiri vilkaskin, varsinkin Sorrentossa.

” Amalfin rannikko on sitruuna- ja appelsiinipuita, rosoisia kallioita ja yksinäisiä rantoja, pastellivärisiä kalastajakyliä ja kallioon hakattuja taloja, keskiaikaisia luostareita ja terasseja. “

Fabrizio Caramagna

Alueen kunnat tarjoavat hienoja paikkoja siviilivihkimiseen ja hinnatkaan eivät ole aina korkeat muihin paikkoihin verrattuna. Myös symbolinen vihkiminen on mahdollista kunnan tarjoamissa sekä muissa yksityisissä paikoissa, jotka usein ovat hotellien omistamia terassialueita. Valokuvat saavat taustaksi meren, luonnon sekä myös keskuksien idylliset kujat. Juhlapäivä päättyy kulinaariseen elämykseen, josta Napolin alue onkin kuuluisa. Alueella on monta Michelinin tähdillä varustettua ravintolaa.

Amalfin rannikolta löytyy paljon nähtävää ja kiertämistä häämatkan ajaksi. Paikka soveltuu parhaiten niille, jotka haluavat nauttia ensimmäisistä päivistään avioparina raikkaassa ja vilkkaassakin merellisessä ilmapiirissä.

  • PARAS AIKA: toukokuun loppu – elokuu
  • MITEN SAAPUA: Napolin lentokenttä ja sieltä lautta, juna tai bussi kohteeseen. Roomasta luotijunalla Napoliin.
  • MITEN LIIKKUA: jalkaisin, paikallisilla busseilla sekä lautoilla
  • VIHKIMUOTO: siviili, symbolinen, protestanttinen avioliiton siunaus
  • HYVÄ TIETÄÄ: täälläkin kannattaa varautua hyviin kenkiin, koska joihinkin vihkipaikkoihin pitää kävellä, koska taksi ei aina voi viedä perille asti. Osa vihkipaikoista on turistinähtävyyksiä eikä niitä laiteta kiinni vihkiseremonian ajaksi.

Minkä itse valitsisit näistä paikoista? Vai haluaisitko jossain muualla intiimit häät kahden kesken?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.